Thursday, March 29, 2007

Finaalissa Ari ja Anna

Niinhän siinä kävi niin kuin bloginpitäjä ennustelikin, eli Ari ja Anna ovat finaalissa.

Kristian olisi saanut pudota jo aiemmin, mutta selvisi viime viikkoon asti mummojen ja keski-ikäisten naisten säälitekstareilla neljän joukkoon. Kuvaavaa oli insertissä se about 75-vuotiaan mummelin onnentoivotuskortti! Huonostikin esitetty Lapin kesä kantoi yllättävän pitkälle.

Viikko sitten näytti siltä, että Ari laitaa kisan lekkeriksi, mutta mies oli koonnut itsensä tämän viikon torstaiksi. Viime viikon kisasta ei paljoa muuta mainittavaa ole. Kaikki vetivät melkoisen surkeasti. Annan jännitys oli ihan järkyttävää ja ihailtavaa oli viime viikollakin se, miten Kristiina pystyi oikeasti olemaan niin hienosti läsnä ja jännittämättä.

Tämän illan kisassa tapahtui selkeä epäoikeudenmukaisuus. Kristiina oli paljon parempi kuin Anna, mutta tällä kertaa ulkomusiikilliset jutut ja Annan paremmat esitykset, sekä Kristiinan oikeasti kokematon laulutaito taisivat ratkaista pelin. Lisättynä sillä, että Kristiina ei ole osannut ottaa lehdistöä haltuunsa samalla tavalla kuin Ari ja Anna. Kristiina kun vain on se kiltti naapurintyttö, josta edes 7-päivää lehti ei kehtaa kirjoittaa mitään tuhmaa ja kun tuhmaa kirjoitettavaa ei ole 7-päivää lehti ja iltalehdet eivät kirjoita mitään. Eli Arin väite siitä, etteikö mikä tahansa julkisuus ole hyvää julkisuutta joutuu tässä kilpailussa hieman outoon valoon. Tosin pitkässä juoksussa varmasti Kristiina on halutessaan vahvemmilla varmasti juuri tuon vaatimattomuutensa aiheesta. Jos likka haluaa ja saa vain hyvät taustajoukot eikä mene pilalle - niin avot. Siinä on oikea tähti.

Mutta.

Tämä ei ole laulukilpailu, niinkuin Asko Kallonen väitti. Idols on nimenomaan kaikkea muuta kuin laulukilpailu. Idols on ihan oikeaa musiikkibusinesta, jossa vaikuttaa kaikki musiikkibusineksen lait. Ihan samanlailla kuin vaikka ilmiö Matti Nykäsessä. Matin keikat ovat suositumpia kuin monen oikean laulajan. Ei siinäkään ole mitään tekemistä sillä osaako Matti laulaa tai esiintyä. Ihan samanlailla Idols on ILMIÖkilpailu. Anna nyt vain on kiinnostavampi ILMIÖ kuin Kristiina. Näin tekstiviestiäänestyksen perusteella. Ja tässähän ei persoonalla ole varsinaisesti merkitystä. Minun mielestäni Kristiina on paljon mielenkiinoisempi persoona kuin Anna, mutta enemmistö suomalaisista on eri mieltä ja hyvä näin.

Arista.

Mies vain veti ihan suveneeristi tämän illan skaban. Silti veikkaan että Anna voittaa tämän kilpailun. Miksikö? Siksi että ne mummot ja keski-ikäiset eivät vain mitenkään voi antaa periksi siinä, että Ari vain osaa laulaa ihan hemmetin hyvin ja esiintyminenkin alkaa parantua. Miehellä ihan oikeasti vain on SE ääni. Mutta sekään ääni ei taitu kaikkeen, se nähtiin viime viikolla. Ja kyllä Arillakin on tekniikan kanssa vielä oppimista, laulu ei ollut ihan kovin puhdasta tänään, mutta onhan meillä pistää autotunet peliin.

Jotenkin alkaa blogin pitäjällä into hiipua koko kisaan. Formaatti ei oikein toimi. Ainakin minä alan tylsistyä näihin finaaleihin. Jotenkin homma toistaa itseään ja tuntuu että torstai torstain jälkeen mennään ihan samalla kaavalla. Jotain uutta peliin seuraaviin Idolseihin tai seuraavalla kilpailukerralla minä en jaksa enää näitä katsoa.

Ensi viikon finaaliveikkaus siis oli, että Anna joko voittaa tai sitten se sortuu tuohon käsittämättömään epävarmuuteensa ja hermoiluunsa. Muista Anna ottaa tupla-annos beetasalpaajia ensi torstaina, niin olet voittaja. Ja Arille: sää jätkä oot oikeasti melkein ammattilainen, muutenkin kuin karaokevetäjänä.

Sunday, March 18, 2007

Ja Panu lähti kotiin

Biisivalinnat näyttelevät merkittävässä roolissa Idols-kisoissa. Selvästi näyttää siltä, että jos valitsee tutun kappaleen, niin on helpompaa päästä jatkoon. Tätä hyödynsivät kätevästi Ari ja Kristian tällä kertaa. Arilla oli vanha tuttu heviklassikko ja Kristian koitti ottaa mittaa Freddie Mercurystä. Vedot osuivat oikeaan. Eroa tosin Arin ja Kristianin esityksissä oli kuin yöllä ja päivällä. Kristianilla vaan ei ole sitä äänimateriaalia, mitä nämä biisit vaativat. Arilla taas on.

Putoajien joukkoon joutui tällä kertaa yllättäen myös Anna. Näkisin kuitenkin että se johtui tällä kertaa pitkälti ulkomusiikillisista seikoista: meikki ja kampaus olivat kuin ö-luokan pahimmista aikuisvideoista. Laulu kyllä sujui hienosti hermostumisesta huolimatta ja parani kovasti esityksen loppua kohti.

Viime kerralla putoajaksi veikkamani Kristiina sen sijaan parantaa uskomattomasti esitys esitykseltä. Tällä kertaa No doubtin erilainen biisi kolisi kuin häkä. Erittäin hieno veto. Muutenkin Kristiinan vaatimaton image alkaa purra kotikatsomoihin. Toisinkin kuin Kristianin, joka on mielestäni seuraava putoaja, jos ihmeitä ei tapahdu. (Niitäkin on nähty ja biisivalinta on ihan etusijalla näissä jutuissa ja look on toinen.) Kokoajan olen ollut sitä mieltä että Kristiinan ääni on loppukilpailijoista ehdottomasti persoonallisin ja paras. Arilla on myös hieno ääni, samoin kuin Annalla.

Edelleen olen sitä mieltä, että voittaja on Ari tai Anna. Aika näyttää olinko oikeassa.

Wednesday, March 14, 2007

Mia lähti kotiin

Niin siinä sitten kävi, että energinen pakkaus Mia joutui kotimatkalle. Mia oli parantanut koko matkan ajan, mutta se ei vain kansalle riittänyt. Muut putoajaehdokkaat olivat Kristiina ja Kristian. Blogin pitäjän mielestä melkein kuka tahansa olisi voinut pudota tällä kierroksella, mutta nyt taisi käydä niin, että vanhat näytöt toimivat suurimpana syynä sille, miten tällä kertaa kävi. Mielenkiinnolla huomista odotellessa. Yllätyksiä matkan varrella näyttää tapahtuvan, mutta edelleen suurimmat voittajasuosikkini ovat Anna ja Ari. Ja edelleen olen sitä mieltä, että Kristiinalla on kilpailun ehdottomasti kaunein ja paras ääni - tosin hän ei osaa vielä käyttää sitä kokemuksen puutteesta johtuen läheskään täydellisesti. Viime kerralla laulun vireongelmat olivat todella suuret. Kristianin omakehu tuntuu kokoajan kääntyvän enemmän häntä vastaan, minkä voi todeta esim. suomi24.fi:ssä käytävästä keskustelusta osoitteessa http://www.suomi24.fi
Panun tie on mielenkiintoinen. Eniten odotan torstailta, että mitä hän tekee tällä kertaa. Jotenkin on tullut käsitys, että Panu on pikkutyttöjen suosikki ja taas Kristian vetoaa vanhempiin naisiin. Ari taas on miehisten miesten vaihtoehto ja Annan sympaattisuus vetoaa vähän kaikkiin, mutta taas ärsyttää kovasti joitakin. Luulen että torstaina alkaa Kristiinan kotimatka.

Thursday, March 8, 2007

Panu veti pisteet kotiin (before results)

Tänäiltana oli sitten toisen finaalin paikka. Petrausta oli tapahtunut bändin osalta huomattavasti. Tällä kertaa bändi ei mokannut vaan soitti ihan oikeasti kohtuullisen hyvin ja kuoro-osuudetkin jopa tukivat Kristiinaa tällä kertaa tuossa ballaadissa. Muuten tämä oli tasapaksuin Idols-lähetys, jota minä olen seurannut, paitsi: Panu veti homman kyllä todella hienosti kotiin!!!

Ekana Miia. Miia on kehittynyt kokoajan parempaan suuntaan. Esitys taas samalla tavalla laadukas kuin ekoissa finaaleissakin. Ei turhaa kohellusta, hyvin laulettu, hyvä biisivalinta - tosin biisi oli minulle outo. Jotenkin tulee mieleen Miian esitystä katsellessa, että kyseessä ei ole Idols-kersa, vaan ihan oikea esiintyjä. Ammattitaitoista. Hyvä.

Sitten Kristian. Lenny Kravitzin biisi oli hyvä valinta Lapin kesän jälkeen, sillä siinä ei näy se, että Kristianilla oikeasti on kaikkien huonoin äänimateriaali loppukilpailijoista. Show. No niin. Joihinkin se varmaan puri ja sinänsä ihan okei, mutta jotenkin tuli nolo olo Kristianin puolesta. Ei hän nyt ole ihan tollainen stara, että toi purisi missään muualla kuin tuolla. Esitys sinänsä ihan okei, laulu sujui ihan okei, mutta en minä tätä miestä missään tapauksessa menisi keikalle kuuntelemaan.

Ari. Ari veti ihan perusvedon. Ääni on sama hieno heavy-ääni kuin ennenkin, mutta olisin kaivannut Arilta jotain muuta. Jotenkin jäi väljähtänyt maku. Ja on vain nyt ihan pakko kirjoittaa, että esitys ei vaan ollut ihan kovin kaukana tunteeltaan siitä, mitä kokee koulubileissä. Ei jotenkin vakuuttanut. Ja tuo Arin maneeri, että pistetäänpä jalka monitorikaiuttimen päälle - se ei vain riitä!!! Ari kaipaisi vähintäänkin kitaraa, vaikka vain ilmakitaraa esiintymiseen. Esiintymispuoli, jota Jone kuulutti perään, on Arin huonoin osa-alue. Ja se saattaa tänään maksaa jopa putoamisen...

Panu. Täytyy vetää pahoja sanoja, mitä viime kirjoituksessa Panusta sanoin, pois. Panu herkisti katsomon tänään tarinallaan, ja varmaan tuo tapahtuma on vienyt miehen ajatuksia pois kisasta. Tulkinta Claptonin omalle tapaturmaisesti kuolleelle pojalleen tehdystä laulusta, Tears in heaven oli kaunis ja herkkä. Panun ääni on kaunis ja sopii lauluihin, joiden tempo on hidas, niinkuin joku tuomareista sanoikin. Panu ei taatusti tipu tänään. Pitää ihan pyytää Panulta anteeksi ikäviä sanojaan. Miehessä on silti karismaa. Ja pitäähän nuorille miehille suoda se mahdollisuus, että välillä karkaa mopo käsistä niinkuin viime finaalissa. Mutta Panu otti hienosti opikseen. Se on ammattilaisen merkki. Panun isä saisi vaan pysyä hiljaa, sillä mies tekee hallaa pojalleen.

Anna. Hieno ääni, huono biisivalinta, huono esittelyvideo, hyvä esitys, järkyttävä lätsä. Anna on vaarassa pudota tänään. Mutta parhaita esiintyjiä ja tosiaan kaunis ja ammattitaitoinen laulutapa. Mutta biisivalinta outo tänään. Jotenkin jäi keskinkertainen maku.

Kristiina. Nuori tyttö oli tänään kovan paikan edessä. Putoajien joukossa viimeksi. Esitys oli herkkä ja kaunis, biisivalinta hyvä - sillä tunnettu biisi vetoaa tänään ehkä äänestäjiin. Mutta. Tyttö lauloi tosi epäpuhtaasti, lauluääni on kaunein ja persoonallisin loppukilpailijoista, mutta nyt alkaa kokemuksen puute näkyä. Hyvin veti tuon maailmankuulun biisin tunteella ja imaisi mukaan esitykseen, mutta monet ylävireiset kohdat ja se, että ei tosiaankaan pysynyt ihan taimissa, häiritsivät. Jos Kristiina pääsee jatkoon, olisi kiva kuulla suomenkielinen tuttu biisi ensikerralla. Mutta älä tartu Askon ehdotukseen. Hitaat rules.

Ylipäätän vähän tasapaksu tunnelma jäi tästä finaalista. Kuka tahansa muu voi olla ulkona, paitsi Panu, joka vetää tänään kyllä äänet kotiin. Lisää kommenttia tulossa huomenna, jahka tulos on tiedossa.

Sunday, March 4, 2007

I finaali

Ensimmäinen finaali ja ensimmäinen suora lähetys Linnanmäen Peacockista. Puitteet olivat hienot, bändi oli koottu ammattilaisista, tuomaristoon oli tullut neljäs jäsen (Katja Ståhl, Suosikin päätoimittaja) ja kilpailijoita jännitti ihan turkaleesti. Siinä lähtökohta.

Käydään läpi ensin hieman yleisiä asioita.

Niistä ensimmäisenä bändi. Jo semifinaaleissa tuo bändi-meininki mietitytti. Silloin kyseessä oli unplugged-bändi, jossa ei ollut kunnollista sähkökitaristia lainkaan. Tämä sai aikaan sen, että kaikki rokkaavammat biisit kuullostivat tosi pliisuilta. Tämän oli varmaan tajunnut ja oivaltanut hienosti Ari, ja hän oli siksi valinnut semifinaalivaiheeseen herkän pianoman-kappaleen Billy Joelilta. Eipä olisi mikään heavy-klassikko toiminutkaan tuolla semifinaalien bändikokoonpanolla. Tavallinen tv-katsoja kun vain pani merkille, että tutut biisit, jotka olisivat kaivanneet sähkökitaran särösoundia vain kuullostivat ihan surkeilta - ja sehän tietysti meni kilpailijoiden piikkiin, vaikka syy oli bändissä!!!

Bändi toimi huonosti myös finaalissa. Eniten siitä kärsi Kristiina, jonka Madonna-klassikko Like a prayer oli luvattoman kehno versio bändiltä. Miesten ja Hanna-Riitta Siitosen oikeasti pitäisi hävetä ja lujaa. Biisin taustat olivat huonommat kuin tavallisessa lähiökuppilan karaokessa. Tämän oivalsi myös Asko Kallonen tuomareista ja mainitsikin asiasta. Biisistä puuttuivat kaikki olennaiset kuoro-osuudet, jotka tekevät siitä vasta sen biisin. Bändi soitti kompin aivan pieleen ja Leri Leskisen urkusoundi oli todella kaukana aidosta. Myös Johanna kärsi bändin pieleen menneestä sovituksesta rajusti. Moonlight Shadow on myös kappale, joka vaatii aivan tietyt soundit ja soittotavan. Johanna kai olisi halunnut rokimpaa versiota jostain kumman syystä (näin ymmärsin), mutta bändi soitti kappaleen huonommin kuin ruotsinlaivan peruspumppu. Eivätkä muutkaan biisit ainakaan saaneet minkäänlaista tukea bändistä. Selvästi näiden kilpailujen heikoin lenkki on tuo bändi. Eikö miehille ole maksettu tarpeeksi, että ehtisivät reenata kaiken tuon biisimateriaalin siten, että kappaleet kuullostaisivat edes lähes aidoilta??? Eikö olisi voitu palkata muutama asiallinen taustalaulaja mukaan? Hanna-Riitta Siitonen kun ei ohuella äänellään vain pärjää yksin "kuorona". Ja stemmat ovat näissä biiseissä ehdottoman tärkeitä!!!

Sitten itse kilpailijoihin.

Ekana oli vuorossa hössötäti, eli olikos sen nimi Mia. Mia hoiti homman hienosti kotiin. Ei tällä kertaa yhtään hössötystä ja hyvä biisivalinta. Esiintyminen oli kuin kokeneelta konkarilta. Ei yhtään ylimääräistä liikettä ja laulu sujui todella hienosti. Hyvä veto.

Sitten illan pahin naurettavuus. Tämä mikäs se nyt on tämä Panu. Panu hoiti homman niin surkeasti ja ammattitaidottomasti kuin vain voi. Tuli mieleen, että mies on ihan väärässä paikassa. Tuollainen esitys sopii ehkä johonkin peruskoulun yläasteen koulubileisiin, mutta ei enää tälle tasolle. Aurinkolasit olivat huippu! Tämä esitys oli suoraan kuin Kummelin sketsistä. Panun olisi ehdottomasti pitänyt pudota, varsinkin kun laulu oli vielä ihan kammottavaa. Jokaisessa karaokessa kuulee parempia esityksiä. Ja tästä todella oli aitous kaukana.

Sitten tuli se Lapin kesä, josta on kohuttu nyt ihan hirveästi iltapäivälehdissä. Sori vaan, mutta mua se esitys oksetti lähinnä. Miehen lauluäänessä ei ole mitään erikoista ja esityksessä ei mun mielestä ollut sitä hehkutettua tunnetta. Oikeasti olen kuullut karaokebaareissa kymmenittäin parempia vetoja tuosta klassikkokappaleesta. Ja sitten mies on niin itsesään täynnä, että hehkuttaa itse lähetyksessä, että "kylläpä mää vedin hienosti". Yäk. Omakehua täynnä koko mies. Ärsyttävää. Sitäpaitsi mies meni alkuvaiheessa sekaisin jopa sanoissa...

Kristiinan veto oli surkea, mutta se ei johtunut Kristiinasta vaan bändistä. Tyttö pelasti äänellään ja tulkinnallaan sen mitä pelastettavissa oli, mutta bändin työskentely oli ihan järkyttävää. Kristiinan ääni on loppukilpailjoista ehdottomasti hienoin ja persoonallisin. Jopa parempi kuin Arilla. Ja tämä nuori tyttö pitää hermonsa kurissa ihailtavasti. Kristiina ei tätä kilpailua voita, mutta jos tyttö itse haluaa, hänestä kuullaan vielä paljon joskus viiden vuoden päästä Suomen musiikkimarkkinoilla.

Ketäs niitä vielä oli?

Ari. Miehellä on kyllä loistava heavy-ääni. Niinkuin Jone sanoi, hän voisi hakea Ian Gillanin työpaikkaa vaikka heti. Ääni vain on näissä biiseissä ihan kansainvälistä tasoa. Mutta. Hienoja heavy-ääniä on kyllä maailma pullollaan. Tästä on tehty hieman liian iso juttu. Tosin Arilla on mahdollisuudet ihan mihin vaan, mies tuntuu olevan yhteistyökykyinen ja herjaheittäjä, jotka ovat välttämättömiä vaatimuksia suomalaisessa musabusineksessa. Ja kokemustakin on. Arin suurimmat puutteet ovat ulkomusiikillisia. Tuolla ulkonäöllä kun vaan ei tahdo pärjätä. Mies on kuin vedetty jostain Kaurismäen elokuvasta. Karismaa vaan ei taida olla ihan tarpeeksi suurille lavoille. Esiintyminen ei oikein toimi. Jos vertaa Ian Gillanin ja Arin lavatyöskentelyä muuten kuin lauluäänen osalta, eroa on kuin yöllä ja päivällä. Sori vaan Ari. Mutta mahdollisuudet tämän kilpailun voittoon ovat todella suuret.

Johanna. Look oli mielenkiintoinen. Mutta ei kohdannut yhtään biisin kanssa. Tarkoituskin oli kai herättää vastakkainasetteluja biisivalinnan, olemuksen ja sovituksen kanssa, mutta mettään meni. Tässä vaiheessa kilpailua olisi pitänyt vain vetää varman päälle. Ei erikoisuudet oikein toimi. Moonlight Shadow on kappale, johon liittyy niin voimakkaasti Maggie Rileyn eteerinen ja 3,6 ms kaiutettu kuulas ääni. Se biisi perustuu niin voimakkaasti sille äänelle. Ja sitä ei vain kukaan voi jäljitellä. Biisivalintaan kaatui Johannan tie. Sääli. Vielä kun bändi oli tehnyt ihan pliisun sovituksen joka muka kasvoi loppua kohti, tempo oli 20 bpm liian nopea, niin lopputulos oli selvä. Tosin Panun veto oli miljoona kertaa huonompi, mutta Panu varmaan vain vetoaa joihinkin pikkutyttöihin, tai sitten iskä oli lähettänyt miljoona tekstiviestiä.

Sitten se pikkutyttö. Hymykuopat ovat ihanat!!! Asiaan. Tyttö hoiti osuutensa mainiosti vaikka jännittikin ihan mahdottomasti. Pelkäsin kokoajan, että hän ei klaaraa loppuun asti, mutta klaarasi. Tosin rimaa hipoen. Kannattaa ottaa hieman beetasalpaajia ennen seuraavaa finaalia! Lauluääni on hieno. Biisivalinta oli rohkea, mutta tyttö selvisi siitä. Bändikään ei pahasti mokaillut. Karismaa tytöllä on kilpailijoista eniten ja hän on selvä voittajasuosikki Arin ohella.

Kaikenkaikkiaan. Taso oli hyvä. Muutama idiootti on mukana jotka ärsyttävät todella rajusti jo olemuksellaan. Väärä kilpailija tippui. Ari ja pikkutyttö ovat suurimmat voittajasuosikit. Bändi on surkea. Tuomarit puhuivat asiallisia. Mia petrasi eniten. Panu saisi painua kotiin. Ari saisi tehdä hiuksilleen jotakin. Kalju olisi kova sana...